tisdag, november 13, 2007

PORSAANFILETTÄ PADASTA PÖYTÄÄN !




Voit klikata kuvat suuremmiksi!

KOKONAINEN PORSAANFILEE PADASSA

Tein valurautapadassa kokonaisen porsaan sisäfileen, paistoin sen ensin rautapannulla niin, että pintaan tuli hyvä väri ja sitten laitoin sen pataan. Ellei ole pataa, käy kattila hyvin.
Lisäsin lihalientä tai vettä ja vasikkafondia sekaan, aromisuolaa tai suolaa ja pippuria, sekä Caj P:n grillikastikettakin (varo lisäämästä suolaa jos käytät grillikastiketta tai fondia). Viipaloin mukaan monta valkosipulia, sekä lisäsin 30 minuutin kuluttua pataan myös muutamia kuorittuja kokonaisia sipuleita ja porkkanoita, joita olin ensin vähän ruskistanut paistinpannulla. Annoin fileiden porista kannen alla padassa välillä käännellen, miedolla lämmöllä noin 1,5 tuntia. Pitää katsoa ettei neste kuivu, ja jos niin käy, niin lisätä sitä välillä, vesi riittää, kun liemi on jo suolaista.

Kun kokeilin piikillä lihaa ja totesin sen pehmeäksi, otin fileen padasta ja annoin vähän jäähtyä sekä viipaloin annospaloiksi tarjoiluvadille, ja siihen viereen sipulit ja porkkanat. Tuolla lailla valmistettu sipuli on hyvää ja makeaa, ei maistu ollenkaan sipulille, jos joku ei siitä raakana tykkää. Uunissa tai padassa kokonaisena paistettu sipuli on herkullinen lisäke lautasella.

Nostettuani padasta sekä fileen että vihannekset kaadoin lopun maukkaan liemen pieneen kattilaan, jauhoin sen sauvasekoittimella (siinä oli valkosipunpaloja yms) hienoksi, ja sitten sekoitin puoleen kupilliseen KYLMÄÄ vettä 1,5...2 rkl vehnäjauhoja, lisäsin sen kuumaan liemeen ja annoin poreilla miedolla tulella noin 5 minuuttia. Maustoin vähän mustapippurilla myllystä ja lisäsin tilkan kermaa sekaan. Creme fraiche käy hyvin myös, ja jopa turkkilainen jugurtti, tai ei mitään näistä. Jos olisi ollut tippa punkkua, olisi se sopinut hyvin antamaan arominsa kastikkeelle. Sitten olisikin ollut porsaanfilettä punaviinikastikkeen kera.

Lisukkeeksi tein yhtenä päivänä riisiä ja toisena uuniperunoita niin, että halkaisin perunat ensin, kypsensin mikrossa 5 minuuttia, sivelin leikkauspinnan öljyllä ja ripottelin siihen vähän suolaa. Sitten 225-asteiseen uuniin ehkä puoleksi tunniksi, koeta haarukalla että ovat kypsiä, perunan pitää olla täysin kypsä, muuten se ei maistu hyvältä.

Vaikka söisi yksin, on mukava asetella kaikki kauniisti lautaselle, ihan kuin ravintolassa. :-)

*****

OMENAPIIRAKKAA MAKEANNÄLKÄÄN !


























MAAILMAN HELPOIN OMENAPIIRAS


100 gr voita (siis juurikin voita!)
2,5 dl hienoa sokeria
2 isoa kananmunaa (tai 3 pientä)
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
4-5 hapanta omenaa lohkoina, sokeria ja kanelia päälle
Kakkuvuoka halk. 24...26 cm sekä leivinpaperi sen vuoraamiseen

Aloita säätämällä uuni lämpiämään 175 C-asteeseen.

Survo leivinpaperi vuokaan, niin poimuisista paperinreunoista tulee piiraaseen hauskat epätasaiset reunat.

Sulata voi mikrossa suuressa lasiastiassa (tai keramiikka-, mutta ei ikinä muovisessa, rasva sulattaa sen!). Aikaa kuluu noin 1 minuutti. Sekoita sitten sulaan voihin sokeri ja kananmunat yksitellen, sekoita hetki rivakasti, että seos tasoittuu kauniisti.

Olet jo aikaisemmin laittanut toiseen astiaan kuivat aineet ja sekoittanut ne. Lisää jauhoseos nyt rasva-sokeri-muna-seokseen ja sekoita takina tasaiseksi. Levitä taikina paperoidun vuoan pohjalle ja tasoita veitsellä, ettei keskellä ole kuoppaa. Taikina on puuron paksuista.

Kuori ja lohko omenat ja järjestele ne mielesi mukaan riviin tai sprilaaksi taikinan päälle. Sirottele omenaviipaleille kanelia ja vähän fariinisokeria tai tavallista sokeria.


Paista piirasta uunin alimmalla ritilällä 40 minuuttia, katso välillä ettei se tummu liikaa. Jos taikina on vielä raakaa mutta pinta alkaa ruskistua liikaa, peitä vuoka leivinpaperilla ja anna olla vielä 5...10 minuttia.

Nautitaan sellaisenaan tai mahdollisesti vaniljakastikkeen tai vispatun kerman kera. Jäätelö on myös erittäin hyvää vähän haalean kakunpalan kera. Jäähtyneen kakunpalan voi lämmittää mikrossa 10 sekuntia, niin se maistuu ihanalta.

HUOM: kun käytät oikeaa voita, saat erittäin maistuvia leivonnaisia ja kiitosta.

torsdag, november 08, 2007

ALEXANDERIN PIPPURIPIHVIT


Tänään oli hyvä ruokapäivä! Ajattelin ensin mennä läheiseen ruokakauppaan päivän lounaalle, joka on hyvää kotiruokaa, mutta sitten mietin, mitä muuta voisin syödä 6 eurolla. Valinta päätyi kahteen valmiiksi pippuroituun ulkofilepihviin, jotka valmistuvat nopeasti rautapannulla. Yhdelle hengelle tästä tulikin kaksi ateriaa, söin toisen pihvin päivällä sämpylän kera ja toisen illalliseksi paahtoleivän kanssa. Leivällä saa hyvin kerättyä herkullisen soosin lautaselta. Vihreää salaattiakin olisi voinut olla lautasella, mutta kun ei ollut.

ALEXANDERIN PIPPURIPIHVIT

Paistoin pihvit näin: kuumensin oikean valurautapannun, laitoin siihen öljyä ja vähän voita, jonka ruskistumisesta näkee milloin tulee laittaa pihvit pannulle (voi ei saa mustua!). Pihvien on hyvä olla huoneenlämmössä vaikka pari tuntia, niin ei pannu jäähdy.

Siirtelin pihvejä pannulla ja käänsin pari kertaa. Loppuvaiheessa laitoin pannulle myös viipaloitua purjoa noin 5 sentin pituisesta palasta sekä ripottelin valkosipulijauhetta (olisi voinut laittaa oikeaakin valkosipulia, mutta paistaminen sujui niin nopeasti etten ehtinyt).

Jos minulla olisi ollut muutama herkkusieni, olisivat ne hyvin sopineet paistumaan pannulle.

Kun pihvit tuntuivat vielä vähän antavan periksi painaessani paistolastalla, kaadoin pannulle vedenkeittimestä vähän kuumaa vetta, jolloin pohjalle muodostui ruskeaa lientä. Lisäsin sekaan 2 rkl vasikanfondia sekä kaksi tomaattia lohkoina. Pakastimessa oli pienen pieni rasia punaviiniä, joka kerran jäi tähteeksi, sen olisin voinut lisätä mutta unohdin. No, ensi kerralla sitten sekin mukaan.

Annoin porista vähän aikaa pannulla ja kaadoin joukkoon noin puoli desiä kunnon kermaa.

Lopuksi otin pakastimessa olevan rasian, jossa on persiljarouhetta ja ripottelin pinnalle. Söin pihvit yhden sämpylän kera, sillä oli hyvä imeä liemi lautaselta.

Todellista LAIHDUTUSRUOKAA - TOSI ON!
Painoni ei nouse vaikka paistan voissa ja keitän kermassa! :-)
Nykyinen trendi painoaan vartioivien piirissä onkin syödä paljon proteiinia, se pitää hyvin nälkää eikä muutu läskiksi kuten hiilihydraatit ja sokeri.

- Sytytelkää kynttilöitä ja kääriytykää ihanaan villafilttiin, niin kaamosta ei huomaakaan!

måndag, oktober 08, 2007

JA PIDOT PARANEE

HANHENMAKSALLA JA TRYFFELEILLÄ TÄYTETTYJA VIIRIÄISIÄ

Täytetty viiriäinen riisi-porkkanalaatikon, paistettujen herkkusienien ja vihannesten kera

Ei blogiin voi jättää päällimmäiseksi tähteistä tehtyä ruokaa, vaikka se olisin kaikista paras ohje. Pitää nyt laittaa heti perään niin hieno resepti ettei paremmasta väliä, paistetut viiriäiset. Ranskanmatkan lopuksi pistäydyin ruokakauppaan ja siellä pikku viiriäiset olivat erikoistarjouksena. Olihan se houkuttelevaa ja pitihän nyt sitten tuttavat yllättää uudella ruokalajilla.

Huomaa, että kaikkia kuvia voi - ja kannattaakin - klikata suuremmiksi!






















Raaka-aineet 4 hengelle


4 viiriäistä
150 gr hanhenmaksaa
tai maalaispateeta
1 tryffeli (tai vaikka paistettuja suppilovahveroita)
pehmeää puuvillalankaa sitomiseen
suolaa ja vähän pippuria pinnalle ja sisään
voita paistamiseen, ruokaöljy käy myös

Linnuista pitää poistaa selkäranka, jonka voi leikata pois Fiskarsin saksilla ja poistaa myös siitä lähtevät kylkiluut. Itse avasimme linnun rintapuolelta, mikä ei ollut hyvä idea, koska sitten syödessä selkärangasta ja siitä lähtevistä pikku luista oli enempi haittaa.

Avattu lintu huudeltiin hyvin sisältä ja päältä ja sisälle ripoteltiin vähän suolaa. Lintu täytettiin maksalla tai pateella, johon oli sekoitettu paperinohuita tryffelinviipaleita tai pienittyjä paistettuja muista sieniä.

Linnut sidottiin tiiviiksi paketiksi, etteivät jalat ja siivet kuivu. Nämä paketit ruskistettiin paistinpannussa ja laitettiin sitten tulenkestävään vuokaan ja 225 asteisiin uuniin 20 minuutiksi. Linnut ovat pieniä, mutta täyte aiheuttaa sen, etteivät ne kypsykään niin hirveän nopeasti. Kun niitä 20 minuutin jälkeen pistää neulalla, saattaa neste olla vielä punertavaa, jolloin tarvitaan 10 minuuttia lisää. Tarkkaa aikaa on mahdoton antaa, se pitää itse kokeilla.

Lisukkeeksi tehtiin joulusta tuttu riisi-porkkanalaatikko; keitettyihin riiseihin sekoitetaan muutamia raastettuja porkkanoita ja päälle vuokaan kaadetaan suolalla ja valkopippurilla maustettu munamaito, jossa on 3 dl maitoa ja 4 munaa. Vähän juustoraastetta päälle ja 225 asteeseen puoleksi tunniksi. Pitää varoa ettei kuivu uunissa, maitoa tai vettä voi lisätä jos niin uhkaa käydä.

Pannulla paistettiin vielä kokonaisia herkkusieniä ja pilkottiin tuoreita vihanneksia lautasen kaunistukseksi. Porkkanalaatikko on sen verran mehevää, ettei kastiketta välttämättä tarvita ollenkaan.


Ruokavieraat olivat kyllä aivan ihastuksissaan, kun ensimmäistä kertaa viiriäisiä saivat.
Maistuivat ne omallekin väelle. Reseptiä voisi kokeilla myös pienillä kananpojilla, jos sellaisia löytyisi jostain. Jälkiruokana oli suklaavaahtoa, jonka reseptiä saadaan vielä vähän odottaa. Se unohtui kuvata, joten pitää tehdä uudestaan ja sitten laittaa resepti tänne koriin.



söndag, oktober 07, 2007

HERKULLINEN PAISTOS RUUANTÄHTEISTÄ :-)

Muistathan, että kuvat voi klikata suuremmiksi!

"MOUSSAKA" - OTETAAN MITÄ ON

On viisasta valmistaa aterialle vähän liian paljon ruokaa. Tähteistä saa sitten ihan uusia ruokalajeja tosi nopeasti.

Eilen meillä oli nauhamakaronia (tagliatelle) ja jauhelihakastiketta, jota myös bolognese-kastikkeeksi kutsutaan. Siinä on ruskistettua jauhelihaa, tomaattisosetta ja mausteita. Molempia jäi tähteeksi melkein kahden hengen annos.

Ostin ruokakaupasta vähän herkkusieniä, valkosipulin ja pienen pussin juustoraastetta. Maitoa ja kananmunia on yleensä jääkaapissa, ja pakastimessa muovirasiallinen persiljamuruja.

Paistoin viipaloidut herkkusienet ensin kevyesti pannulla puristetun valkosipulin ja persiljarouheen kera. Sitten voitelin uunivuoan, laitoin pohjalle nauhamakaronit, niiden päälle jauhelihakastikkeen ja päällimmäiseksi herkkusienet.

Sekoitin kulhossa 3 dl maitoa ja 4 kananmunaa kevyesti. Maustoin seoksen vähän suolalla ja valkopippurilla (maista!). Kaadoin munamaidon vuokaan kaiken päälle ja ripottelin pinnalle juustoraasteen, 100 gr riittää.

Laitoin paistoksen uuniin 225 asteeseen noin puoleksi tunniksi. Kannattaa kurkistaa 20 minuutin jälkeen, näyttääkö pinta herkullisen ruskettuneelta ja munamaito hyytyneeltä.

Sitten vaan syömään, jotain vihanneksia on hyvä ottaa seuraksi, tai napostella raaka porkkana ruokaa odotellessa.

Tämä on niin hyvää, ettei varmasti jää mitään tähteeksi, ei ainakaan Karhuemon keittiössä.

TOINENKIN KALA-ATERIA

PAISTETUT KAMPELAFILEET

Kun nyt päästiin kalalla juhlimaan, niin laitanpa toisenkin, vielä nopeamman kalaruokareseptin.
Osta kalafileitä noin 150 gr per henkilö, joko tuoreena tai pakastettuna (sulata ne sitten jääkaapissa hitaasti). Minä ostin punakampelafileitä.

Levitä fileet vadille, ripottele päälle kevyesti suolaa ja valkopippuria. Sen jälkeen ripottelet vielä fileille korppujauhoja. Tämä on parempi idea kuin sekoittaa suola ja pippuri korppujauhoihin. Niitä jää yleensä aina tähteeksi, ja niinpä suolat ja pippurit joutuvat roskikseen kalan sijasta. Ja korppujauhoja menee hukkaan. Ellei korppujauhoja ole kotona eikä näkkileipääkään raastettavaksi, paista fileet sitten vain ilman jauhottamista.

Kaada pannulle vähän rapsiöljyä, tai mieluiten sulata oikeaa voita. Siitä saa parhaan maun paistokseen. Kun voi on kauniin vaaleanruskeaa, laita fileet pannulle. Käännä ne kun ovat kauniisti paistuneet alapuolelta. Ohuet kalafileet kypsyvät todella nopeasti!

Lisukkeeksi sopii hyvin perunamuusi, jos sellaista jaksaa tehdä, tai riisi ja vaikka pastakin.

Itse teen usein kylmän kastikkeen turkkilaisesta jugurtista (1,5-2 dl) johon sekoitan mieleistäni dippikastikemaustetta. Suosikkini on Estrellan tillinmakuinen, mutta valinnanvaraa on. Myös salaatti ja vihannekset maistuvat, jos mukana on hiukan tällaista dippiä, ja sitä voi vaikka sivellä leivällekin voin sijasta.

ILOITSE OMENASYKSYSTÄ!

















UUNIOMENAA JÄÄTELÖN KERA

Tämä jälkiruoka valmistuu käden käänteessä mikrossa. Ellei ole mikroa, voi sen tehdä uuninkestävässa vuoassa, aikaa menee tuplasti, eli ehkä noin 20 minuuttia silloin.

Älä koskaan tee ruokaa muoviastiassa mikrossa, astia saattaa sulaa ja pilata sekä mikron että ruuan.

Kuvan mukaisesta omenalohkojasta on paljon iloa lopuksi elämää, vaikka eläisit miten vanhaksi. Se nopeuttaa valtavasti työtä. Kuvassa oleva työkalu on Kokkipuodista noin 20 vuotta sitten.

Lohko omenoita mikronkestävään lasikulhoon. Ripottele niiden päälle sokeria ja kanelia. Sekoita. Laita astia mikroon ja kuumenna täydellä teholla ensin vaikka 5 minuuttia. Tutki ovatko omenanpalat pehminneet. Elleivät, jatka minuutti pari kerrallaan. Kun ne ovat kypsyneet, anna niiden jäähtyä haaleiksi. Silloin ne ovat parhaimmillaan jäätelön kera. Jos omenat ovat täysin jäähtyneet ennenkuin ne ehditään syödä, lämmitä hetken verran mikrossa uudelleen.

Annostele omenamössö jälkiruoka-astioihin ja laita viereen vaniljajäätelöä (tavallinen halpa jäätelö käy tähän hyvin) tai vaniljakastiketta. Nauti!

TÄMÄKIN ATERIA VALMISTUU ITSESTÄÄN UUNISSA
















MEHEVÄÄ UUNIBROILERIA SAVIPADASSA
annos riittää 4 hengelle tai kahdelle pariksi päiväksi

Römertopf-savipata on ehdoton suosikkini, koska koko ateria valmistuu siinä todella meheväksi. Salaisuus on, että ennen käyttöä pataa pitää liottaa vähintään 15 minuuttia kylmässä vedessä, jotta huokoinen savi kostuu täydellisesti. Ruoka-aineksillä täytetty pata laitetaan sitten KYLMÄÄN uuniin, joka käännetään 225 asteeseen. Tämä pata oli uunissa 1,5 tuntia kaikkiaan.

Aineet:
1 tuore broileri
Caj P's -grillikastiketta tai
curryä, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta ja suolaa
6 vähän kananmunaa suurempaa perunaa halkaistuna
2-3 porkkanaa paloiteltuna
2-3 punasipulia tai tavallista sipulia lohkoina

Mausta broileri joko sivelemällä se yltä päältä grillikastikkeella reilusti tai ripottelemalla pintaan ja sisälle mausteet ja suola. Laita se liotettuun pataan.

Asettele vihannekset broilerin ympärille, peruna leikattu puoli ylöspäin. Ripottele vihanneksille vähän suolaa. Sulje kansi ja sijoita kylmään uuniin, jonka säädät 225 asteeseen. Ota uunista 1,5 tunnin kuluttua. Ei haittaa vaikka menisi 10 minuuttia ylikin.

Kun leikkaat broileria, katso ettei mikään kohta ole punainen. Jos on, laita se takaisin uuniin tai kypsennä mikrossa minuutti tai pari. Broileria ja sianlihaa ei pidä syödä raakana, vaan täysin kypsänä.

Lähde puolentoista tunnin ajaksi kunnon kävelylle. Palattuasi sinua odottaa ihanan tuoksuva, höyryävä pata.

Hyvää ruokahalua!

Huom: pese pata heti aterian jälkeen, ettei se pääse kuivumaan, tai täytä vedellä ja anna liota tunnin verran. Harjaa sitten pata puhtaaksi, mutta tummia kohtia ei kyllä saa poistettua. Eivät ne haittaa, pata toimii hyvin niin kauan kun sen huokoinen pinta pystyy imemään vettä. Sen jälkeen se voi maalata ulkopinnalta ja käyttää vaikka kukkaruukkuna, johon istutat mausteyrttejä keittiön ikkunalle.

KALAA KERRAN VIIKOSSA!

Kun herkullista ruokaa voi valmistaa nopeasti, ei tarvitse syödä "roskaruokaa."

KARHUEMON UUNILOHI
4 hengelle, valmistuu 30 minuutissa


- 400-500 gr tuoretta tai pakasteesta sulatettua lohifilettä
- aromisuolaa, suolaa
- mustapippuria myllystä
- valkosipulia puristettuna
- punasipuleita lohkoina
- isoja herkkusieniä
siveltyin Caj P's grillikastikkeella
(ellei ole grillikastiketta, käytä vaikka soijaa)
- 2 tomaattia lohkoina
- 2 punasipulia lohkoina
- sitruunanviipaleita kalan päälle

Lisäksi perunoita, riisia tai pastaa ja vihreää salaattia

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.
Laita filee uuninkestävään vuokaan, levitä päälle valkosipulimurskaa,
aromisuolaa, ja ehkä vähän tavallistakin suolaajauha pippuria myllystä.
Voitele herkkusienet ja levitä ne fileen ympärille, samoin tomaatit ja
punasipulinlohkot. Laita sitruunaviipaleet fileen päälle.

Kun uuni on lämmin, työnnä vuoka uunin keskiosaan noin 20 minuutiksi.
Kala valmistuu nopeasti, joten älä paista sitä liian pitkään ja kuivaksi.

Tarjoa lisäkkeenä keitettyjä perunoita, riisiä tai pastaa ja salaattia tai porkkanaraastetta.

onsdag, september 19, 2007

OMENAINEN SUNNUNTAIPIIRAKKA


Klikkaa kuvat suuremmaksi!

Sunnuntaipiirakka valmistuu hetkessä kotimaisista omenoista. Niitä saattaa syksyllä saada omasta puutarhastakin tai naapurilta. Kaupassa ovat arvokkaita mutta ulkomaisia parempia ja luultavasti myös myrkyttömämpiä. Suomalaiset omenat voi käyttää kuorineen, kaunista
!

OMENAPIIRAKKA (aika iso annos)
Pohja:
100 gr voita sulatettuna tai 1 dl rypsiöljyä
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1,5 dl grahamjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Täyte: noin 1 kg kauniita pienehköjä omenoita lohkoittuina kuorineen
5 dl (2 purkillista) kermaviiliä
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa

- tarvitaan vuoka, joka on noin 20 x 30 cm, tai 2 pienempää pyöreää vuokaa, jotka mahtuvat kerralla uuniin. Vuoka peitetään leivinpaperilla tai sen puutteessa voidellaan.

Sekoita sula rasva, sokeri ja kananmunat sekä lisää niihin jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Sekoita taikina tasaiseksi. Hirveästi ei tarvitse sekoittaa ettei se sitkisty.

Vuoraa vuoka ensin kokonaisella leivinpaperilla. Levitä taikina vuoan pohjalle, siitä tulee aika ohut kerros, mutta uunissa taikina kohoaa.

Peitä pinta omenanlohkoilla, lado ne kauniisti riveihin tai pyöreässä vuoassa ympyräksi.

Sekoita kermaviili, sokeri, vaniljasokeri ja munat ja kaada seos tasaisesti omenanviipaleiden päälle.

Paista piirasta 225-asteisessa uunissa noin 20...30 minuuttia, eli kunnes pinta on kauniisti vähän ruskettunut. Katso paistosta 20 minuutin jälkeen ja jatka aikaa 5 minuuttia kerrallaan.

Jos piirasta jää, se säilyy jääkaapissa useita päiviä, ja sen voi myös pakastaa.

Maukasta syksyä!

LIHAPULLIA JA LAMMASPIHVEJÄ


Paketissa oli puoli kiloa jauhettua lampaanlihaa. Kun Karhunpennun kanssa tykkäämme lampaasta, päätimme tehdä jauhelihapihvejä tällä kertaa lampaasta. Sika-nauta-jauheliha käy ihan mainiosti myös. Pelkastä nauta-jauhelihasta tulee liian kuivia lihapullia.

JAUHELIHAPIHVIT JA LIHAPULLAT

500 gr jauhettua lampaanlihaa tai sekajauhelihaa
1 dl vettä
0,5 dl korppujauhoja tai kauraryynejä
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 tl sambal oelek -tahnaa tai vähän tabascoa
tai mustapippuria myllystä
2 isoa valkosipulinkynttä puristettuna
silputtua persiljaa pari teelusikallista (voi jättäää pois)
vähän ruokaöljyä paistamiseen, lammas on aika rasvaista.
Kastikkeeseen 3 rkl vehnäjauhoja, ruokaöljyä paistamiseen
- vähän kermaa tai turkkilaista jugurttia kastikkeen höysteeksi

Laita kulhoon vesi ja korppujauhot sekä mausteet. Kun korppujauho on imenyt veden, lisää kananmuna ja liha ja sekoita hyvin.

Kastele kädet kylmällä vedelle ja tee puolesta taikinmäärästä aika pieniä pihvejä. Pyörittele toisesta puolikkaasta lihapullia, laita kaikki leivinpaperille tai leikkuulaudalle odottamaan paistamista.

Kuumenna pannu ja ala paistaa pihvejä. Kun ne ovat molemmilta puolilta kauniisti ruskettuneet, laske lämpötilaa ja kääntele vielä muutama minuutti pannulla, kunnes halkaistessasi pihvien se ei enää ole sisältä punainen. Nosta jäähtymään lautaselle.

Paista samalla tavoin lihapullat, mutta se käy nopeammin, kun ovat pienempiä. Lihapullat voi myös helposti ja rasvattomasti paistaa uunissa leivinpellillä 225 asteessa noin 15 minuuttia. Halkaise yksi pulla ja tarkista, että se on sisältä kypsää, muuten anna olla vähän kauemmin uunissa, mutta ei niin että ne kuivuvat.

Siivilöi pannulle jäänyt rasva, ellei se ole palanutta. Jos on, niin pese pannu ja laita siihen vähän ruokaöljyä. Kun se on lämmintä, ripottele sekaan 3 ruokalusikallista vehnäjauhoja ja kääntele niitä koko ajan, ei liian kuumalla levyllä, kunnes ovat kauniin vaaleanruskeita. Lisää pannulle vettä 4-5 dl ja sekoita hyvin, ettei jää kokkareita jauhoista. Jos kuitenkin jää, voit siivilöidä kastikkeen pieneen kattilaan. Lisää 1/2 lihaliemikuutioita tai aromisuolaa ja soijaa ja anna kiehua noin 10 minuuttia. Mausta kastike mustapippurilla tai haluamillasi mausteilla (curry, paprika esimerkiksi). Nokare turkkilaista jugurttia tai tilkka kermaa sopii kastikkeen höysteeksi, mutta ei ole välttämätöntä.

Tarjoan yleensä pihvit ja lihapullat erikseen ja kastikkeen toisessa astiassa, että pihvit pysyvät rapeina. Lisukkeeksi voit tehdä perunamuusia, keittää riisiä tai pastaa. Vihanneksi maun mukaan lisukkeeksi. Vihreät pavut (haricots verte) säilykepurkissa sopivat hyvin lämmitettyinä. Vanhempi väki tykkää myös puolukkasurvoksesta, mutta ehkei nuoriso. :-)

Jäljelle jääneet pihvit ja lihapullat voi pakastaa, samoin kastikkeen. Seuraavalla kerralla voi kastikkeen höystää muutamilla viipaloiduilla herkkusienillä, jotka paistetaan ensin pannulla ja lisätään sitten kastikkeeseen. Sellainen kastike pihvien tai lihapullien kera on sunnuntairuokaa!

****

MUSTIKKAMUFFINSIT - NOPEA HERKKU

Klikkaa kuva oikein suureksi, niin voit ensin syödä silmilläsi!

Makeannälka voi yllättää kenet tahansa. Muffinseja on helppo ja hauska nypertää eikä paistaminen kestä kauan.

Lue resepti kertaalleen aluksi ja ota esiin muffinsivuoka, jossa on syvennyksiä, tai sitten olet hankkinut paperisia muffinsivuokia 12 kpl

Kaadetaan sekoitusastiaan 1 dl rypsiöljyä tai 100 gr sulatettua voita. Sekoitetaan siihen 1 dl jugurttia ja 2 dl hienoa sokeria sekä 2 kananmunaa.
Vehnäjauhoja tarvitaan 4,5 dl ja niihin sekoitetaan 2 tl leivinjauhetta.
Taikina sekoitetaan kevyesti ja LOPUKSI lisätään sekaan 200 gr jäisiä mustikoita. Jos ne lisää aikaisemmin, ne hyydyttävät voin niin, että taikinaa on vaikea käsitellä, kun siitä tulee niin paksua. Jaetaan taikina muffinsivuokiin, jotka täytetään vain puolilleen. Nousevat uunissa komeiksi herkuiksi.
Paistetaan 200C :ssa 15...20 minuuttia. Hammastikulla tai puikolla voi koettaa kypsyyttä;
ellei taikinaa tartu puikkoon, ovat valmiita.

Ylimääräiset voi hyvin pakastaa, jolloin niistä tulee oikein meheviä, ja on jotain seuraavaankin makeannälkään.

Tässä vielä ainelista:

MUSTIKKAMUFFINSIT

1 dl ruokaöljyä tai 100 gr sulatettua voita
1 dl jugurttia (juoksevaa tai turkkilainenkin käy hyvin)
2 dl hienoa sokeria
2 kananmunaa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
200 gr pakastemustikoita jäisinä, etteivät mene rikki sekoitettaessa
+ muffinsivuoka tai paperivuokia 12 kpl

Hauskana yksityiskohtana voin kertoa, että tein näitä itsekin ensimmäisen kerran, ja kun Herra Karhu näki ne töistä tullessaan pöydällä, hän kysyi vilpittömän hämmästyneenä:
"Ai, ovatko nuo homehtuneet?"

- Ei hätää, eivät nämä ehtineet homehtua. Tulivat syödyiksi muutamassa päivässä kahteen mieheen.

PORKKANA-SOSEKEITTOA, NAM!


Onpa aikaa vierähtänyt Karhunpentujen kanssa
oikeasti kokatessa kesällä. Varastossa on kyllä sekä kuvia että ruokamuistoja, mutta nälkä saattaa yllättää jo ennen niiden ilmaantumista. Tilipäivää odotellessa harvenevat kauppareissut, mutta halvallakin voi elää makoisasti ja vieläpä terveellisesti.

Ehkä jääkaapissa on muutama porkkana, pari kasvisliemikuutoita ja pieni pala purjoa sekä pari valkosipulinkynttä. Hanasta tulee helposti 1,2 litraa kylmää vettä.

Raasta porkkanat (noin 250 gr), viipaloi purjo ja valkosipuli, ja sitten kaikki vaan kattilaan kiehumaan puoleksi tunniksi. Jauha sekaan pari kierrosta mustapippuriakin, niin maku vaan paranee. Älä lisää suolaa, kuutioissa sitä jo on. Anna porista hiljaisella lämmöllä, kansi raollaan noin 30 minuuttia, nosta kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella ainekset hienoiksi. Tarkista maku ja jos tuntuu liian suolaiselta eli nestettä on haihtunut paljonkin, lisää kiehuvaa vettä sopivasti.

Keiton päälle sopii nokare turkkilaista jugurttia hyvin, jos sellaista on. Tai persiljasilppua, sitä voi olla pienessä rasiassa pakastelokerossa jo ennestään. Pari näkkileipäpalaa lisänä on aika hyvää ja juustonviipale kyytimieheksi.

Lisäksi voi pyöräyttää kokojyväsämpylöitä aikaisempien reseptien mukaan, jolloin saadaan jo oikein vierasateria.

****

torsdag, juli 19, 2007

OTETAAN MITÄ ON!

Klikkaa kuva suuremmaksi!

TORSTAI-ILLAN YLLÄTYS


Joskus voi yllättää paitsi kämppäkaverinsa niin myös itsensä. Kun on nälkä eikä hajuakaan, mitä tarjoaisi - eikä oikein aikaa ruveta kokkaamaan myöskään. Silloin otetaan avuksi 1700-luvulla eläneen ruotsalaisen KAJSA WARGin PERIAATE; MAN TAGER VAD MAN HAVER - otetaan mitä on.

Lounaalta oli jäänyt noin 3 dl keitettyä thairiisiä, vähän kermaviiliä ja kaapista löytyi pussi valkosipuli- dippijauhetta. Ensin sekoitin siis dippikastikkeen käyttäen vain osan jauheesta. Ellei ole dippijauheita, voi hyvin sekoittaa kermaviiliin vaikka curryjauhetta, paprikakauhetta, valkosipulisuolaa, suolaa, mustapippuria - ihan oman maun mukaan. Tai vaikka chilikastiketta pullosta. Otetaan todella mitä on!

Pakastimesta löytyi jo pari tuntia sitten puolikas purkillinen ravunpyrstöjä liemessä ja se suli nopeasti pöydällä. Ellei nyt sellaisia olisi, kävisivät ravunmakuiset surimipuikot pilkoittuina yhtä hyvin. Tai sokeripalankokoiset juustopalat. Tai muutama nakki paloiteltuina. Jääkaappiin unohtunut ja vierasvaraksi ajateltu Abban kaviaaripurkki tuli nyt todella oikeuksiinsa, vaikkei vieraita ollutkaan. Lisäksi keitin kaksi kananmunaa 7 minuutin ajan (aika lasketaan siitä kun ne alkoivat kiehua) ja pilkoin kurkkua ja tomaattia väriksi. Leipälaatikossa oli vielä muutama pala kokojyväleipää.

Tein tämän tällä kertaa vain kahdelle hengelle. Jaoin riisin kahdelle ruokalautaselle. Lusikoin sen päälle pari ruokalusikallista kermaviilikastiketta. Sen päälle jauhoin mustapippuria myllystä. Sitten koristelin ravunpyrstöillä ja kaviaarilla, kuorin ja lohkoin kananmunat ja sijoitin ne huolettomasti sinne tänne, sekä paloittelin kurkunpalan ja ison tomaatin lautasen reunoille, ja teos näyttikin niin kauniilta, että piti kaivaa ensin kamera esiin. Klikkaa kuva suuremmaksi, niin voit nauttia heti silmilläsi!

söndag, juli 15, 2007

BURGUNDINPATAA ISOON NÄLKÄÄN !




Kuvia voit klikata suuremmiksi, näyttävät herkkullisilta.

Tämäkin herkku hoitaa itsensä poristen liedellä,
kunhan askartelet pataan hyvät ainekset!

BURGUNDINPATA

Lue aina ensin KOKO resepti läpi!

Aineet:

900 gr - 1 kg hyvää sisäpaistia (paloittele) tai valmiiksi paloiteltua paistia

rypsi- tai rapsiöljyä tms, paistamiseen valurautapannulla tai -padassa

3-4 reilunkokoista sipulia lohkottuina, ei viipaleina

3-4 valkosipulinkynttä viipaloituina (ei murskata!)

2 prk tomaattimurskaa tai 1 kpl 500 gr paketti tomaattimursk.

3 lihaliemikuutiota

2 dl punaviiniä TAI

1 sitruunan mehu

mustapippuria myllystä (jos on yrttimausteita, voi niitäkin vähän musertaa sekaan, timjammia tai rosmariinia tms pizzamaustetta. (franska kryddor) suolaa tarvittaessa, maista loppupuolella, lihaliemikuutiot ovat suolaisia.

Kuumenna rautapannu tai rautapata, jossa paistat, kaada pari ruokalusikallista öljyä, anna öljyn kuumentua (se käy pian) ja laita puolet lihanpaloista pannuun, anna ruskistua, kääntele niin että ruskistuvat vähän joka puolelta ja pinta hyytyy.

Jos laitat kaikki kerralla pannuun, pannu jäähtyy liikaa ja mehut lihanpaloista valuvat pannulle. Mieluummin 2 tai 3 erää peräkkäin paistaen. Siirrä paistetut lihanpalat isoon kannelliseen kattilaan tai rautapataan, huutele pannua kuumalla vedellä ja kaada ruskea huuteluvesi pataan.

Lisää ruokaöljyä pannulle ja paista nyt sipulit ja valkosipulit, sekoittele etteivät pääse palamaan, vain vähän ruskistuvat. Siirrä ne pataan ja huutele taas pannu, kaada ruskea vesi taas pataan. Lisää pataan tomaattimurska, lihaliemikuutiot ja jauha mustapippuria. Kaada myös viini sekaan, voit käyttää jopa koko pikku pullollisen 3,7 dl) tai purista sitruunasta mehu lisää se pataan. Sitruuna on halvempaa kuin viini ja tulos on hyvä, tarvitaan vähän happoa, jota tulee viinistä tai sitruunasta. Joskus juhlista jää punaviiniä muutama desilitra yli, pakasta se silloin vastaisuuden varalle pataruokien mausteeksi.

Anna padan kuumentua niin, että seos alkaa kiehua, vähennä lämpöä niin, että se juuri ja juuri vain kiehuu hiljaa (1 tai 2 lämpösäätimestä, kokeile). Laita kansi padan päälle ja sekoittele sitä aina välillä noin 20 minuutin välein. Jos se näyttää kuivuvan liikaa, lisää vettä.

Jos kansi on tiivis, neste ei haihdu, kun kiehuminen on hiljaista porinaa. Sekoittele pohjaa myöten, etteivät lihanpalat pala kiinni padan pohjaan.
Hauduttele näin 2...2,5 tuntia, ja kokeile lihaa. Se pitää tulla niin mureaksi, että siitä saa helposti palan vaikka lusikalla tai haarukalla. Ota pala ja maista, ehkä tarvitaan vielä puoli tuntia hauduttamista. Maista vielä, että suolaisuus on sopiva, lisää tarvittaessa varovasti suolaa tai aromisuolaa.

Tarjoa riisin, pastan tai keitettyjen perunoiden kera. Lisäksi salaattia tai vihreitä papuja pakasteesta, kiehauta niitä noin 5 minuuttia. Vihreitä pakasteherneitä tarvitsee vain käyttää hetki kuumassa vedessä, ei keittää.





KARHUEMON KAALIKÄÄRYLEET, NAM !












Sadepäivän ratoksi voi väkertää vaikka kaalikääryleitä, näistä riittää useammalle aterialle. Tai sitten voit tarjota niitä vierasruokanakin - harvinaista herkkua näinä päivinä, ja edullista!

Reseptin ja työohjeen lisäksi tässä kokonainen kuvasarja, ellet ole ennen näitä valmistanut.

Ja huomatkaa, kääryleet maistuvat seuraavana päivänä vielä paremmilta kuin heti valmistuttuaan, sillä maku mehevöityy yön aikana jääkaapissa.

Lue aina ensin resepti pariin kertaan ja katso kuvat, että tiedät, miten pitää toimia!

KARHUEMON KAALIKÄÄRYLEET

(noin 20 kpl isoja – mutta jos et halua niin paljon, puolita alla olevat ainemäärät, mutta toisaalta, samalla vaivalla tekee tuplasti, jos on tilaa pakastaa ylimääräiset)

Aineet:

- iso valkokaali

- 1 kg nauta-sika-sekoitejauhelihaa, jossa 15...20% rasvaa

- 3 dl puuroriisiä

- 3 lihaliemikuutioita, Knorr

- 4 kananmunaa

- 1...2 sipulia pilkottuna pieniksi kuutioiksi (antaa hyvän maun)

- 2 tl suolaa

- valkopippuria

- siirappia

- 2 + 2 dl kermaa = 4 dl, vispi- tai ruokakermaa

- öljyä tai voita paistamiseen

Lisukkeeksi puolukkahilloa, sitä voit tehdä pakastepuolukoista itse
jauhamalla ne sauvasekoittimella korkeassa astiassa ja lisäämällä sokeria.

****

Puhdista kaali irrottamalla siitä päällimmäiset lehdet ja koverra kantaa pois mahdollisimman paljon. Silloin on keittämisen aika helppo irrottaa päällimmäisiä lehtiä, ne kypsyvät nopeasti.

Laita ensimmäiseksi kaali kiehumaan isoon kattilaan ja irrottele siitä lehtiä sitä mukaan kun ne pehmiävät. Kaalin keittämiseen saa varata pari tuntia ennen muita valmisteluja. Kaalin sisustaa voi pilkkoa täytteen sekaan keventämään sitä.

Tee myöhemmin lopusta kaalista (yleensä sitä jää tähteeksi) keittoa tai paista se silputtuna vaikka jauhelihan kera, ja hauduta kypsäksi. Tätä varten tarvitset erillisen annoksen jauhelihaa, mutta saat sitten toisenkin ruokalajin.

Lämmitä uuni 225 asteeseen aluksi, myöhemmin lämpöä lasketaan.

Aloita keittämällä 3 dl riisiä 6 desilitrassa vettä, johon on lisätty lihaliemikuutio.
Ripottele riisit kiehuvaan veteen ja anna kiehua 10 minuuttia sekoitellen usein.
Kaikki liemi imeytyy sinä aikana riisiin. Anna riisin jäähtyä.

Paista sipulisilppua pannulla, joka ei ole liian kuuma, niin että sipuli pehmiää.

Murustele jauheliha isoon kulhoon tai kattilaan, lisää riisi ja sipuli, suola, 2 dl kermaa, valkopippuri ja kananmunat. Riko muna kerrallaan erillisessä kupissa, että näet sen olevan varmasti hyvä (ettei koko taikina mene pilalle, jos sattuisi huono muna). Sekoita taikina tasaiseksi niin, että kaikki aineet ovat sekoittuneet toisiinsa hyvin.

Levitä kaalinlehti työalustalle ja laita sen ruotipäähän pari ruokalusikallista
lihaseosta ja tee lehdestä kaunis paketti.

Lado paketit vieri viereen reunalliselle uuninpellille tai vuokaan (tarvitset 2 uuninkestävää vuokaa, ellei ole reunallista uunivuokaa käytössä).

Valmista kaalin keitinliemestä paistoliemi, 1 litra vettä ja 2 lihaliemikuutiota.

Työnnä voitelemattomat kaalikääryleet kuumaan uuniin ja odottele 15-20 minuuttia, että niihin tulee ruskeita läikkiä. Käännä kääryleet, että toinenki puoli ruskistuu, ja lisää vuokaan lientä pohjalle pari senttiä.

Kun molemmat puolet ovat ruskeatäpläisiä, laske uunin lämpö 200 asteeseen.

Kääntele kääryleitä noin 15-20 minuutin välein, lisää vuokaan lientä, jos entinen on kuivunut. Käännettyäsi kääryleet valuta niille ohuesti siirappia, ja seuraavan kerran kääntäessäsi toisellekin puolelle. Tähän menee ehkä 40...50 minuuttia.

Kun kääryleet alkavat olla hyvän värisiä, laske uuninlämpö noin 150 asteeseen ja huolehdi edelleen säännöllisin väliajoin kääryleiden kääntelystä ja nesteen lisäämisestä noin puoli tuntia. Käännä sitten virtakatkaisin nollaan, peitä vuoka alumiinifoliolla ja jätä uuniin vielä puoleksi tunniksi. Lisää vähän nestettä taas vuoan pohjalle ennen peittämistä.

Siirrä kypsät kääryleet pois vuoasta, ja liota pohjalla oleva ruskea neste lihaliemellä ja kermalla, ja ota talteen. Se on mainio kastike, jota voit maustaa vähän valkopippurilla, jos siltä tuntuu.

Murskaa sulatetut pakastepuolukat perunanuijalla tai sauvasekoittimella ja lisää niihin vähän sokeria.

Keitä perunoita kuorineen tai kuorittuina lisukkeeksi.

Pakasta loput kääryleet kerta-annoksina. Kaada jokaiseen rasiaan pari senttiä kastiketta kääryleiden päälle.

Huomaa, että kaalikääryleet sulavat tosi hitaasti, joten ne on paras ottaa sulamaan hyvissä ajoin, vaikka jo edellisenä iltana jääkaappiin, kun aiot niitä syödä. Lämmitä sitten vaikka mikrossa lautasella.

Terveisin Karhuemo!

***




UUNIBROILERIA, VIHANNEKSIA JA KYLMÄÄ DIPPIKASTIKETTA!

Kuvia voit klikata suuremmiksi!

Herkullista ja terveellistä "GI-ruokaa" 4 hengelle!

Voiko olla helpompaa ruuanlaittoa kun pilkkoa kaikki raaka-aineet uunivuokaan ja antaa uunin hoitaa loput! Puolitoista tuntia riittää sekä valmisteluun että kypsentämiseen.

Valmistin broilerifileet ja vihannekset erikseen, koska vihannekset tarvitsevat tuplasti niin paljon kypsymisaikaa. Voit myös aloittaa vihanneksilla ja noin 30 minuutin kuluttua lisätä samaan vuokaan maustetut broilerifileet - ehkä jopa kätevämpi konsti, vähemmän tiskiä!
Lämpö pitää laskea sitten 225 asteesta 175 asteeseen, että broileri pysyy mehevänä, ja paistaa noin 25 min, kunnes kaikki on kypsää. Tässä ohjeet erikseen kumpaankin,

LUE AINA KOKO RESEPTI LÄPI ENNENKUIN ALOITAT!

Perunoita ja kasviksia uunissa vaivatta!

Laitoin uunin 225 asteeseen kuumenemaan ja aloin kuoria vihanneksisia, ks. eteenpäin.

Otin 1,5...2 dl turkkilaista jugurttia ja pussin taco-mausteseosta dippiin, sekoitin ja laitoin jääkaappiin odottamaan ateriaa, että se ehti maustua.

Otin ison vuoan ja valutin pari lusikallista ruokaöljyä sen pohjalle. Kuorin 4 perunaa, puolikkaan pienen lantun ja 4 porkkanaa, sekä 3 sipulia lohkottuna 4 osaan kukin.

Paloittelin perunat 4 osaan, lantut noin 2 cm paloksi, ja porkkanat vastaanvan kokoisiksi. Sekoitin kaikki lohkot vuoassa, että niihin tarttui vähän öljyä, ripottelin niiden päälle sekä suolaa, että Knorr-aromisuolaa, jauhoin päälle mustapippuria, sekoittelin paloja että mausteita tuli joka puolelle.

Laitoin vuoan 225-asteiseen uuniin 30 minuutiksi (käytä munakelloa), otin sitten esiin vuoan uunista, sekoittelin vähän, kaadoin vuoan pohjalle kupillisen vettä ettei ihan kuivu, sekä ripottelin päälle puoli desilitraa auringonkukansiemeniä (kuorittuja). Takaisin uuniin 15 minuutiksi.

Broilerin rintafileet uunissa

Broilerifileet laitettiin pöydälle, siroteltiin mausteita toiselle puolelle (curryä, paprikaa, valkosipulijauhetta, mustapippuria, suolaa, ehkä vähän aromisuolaakin, käännettiin maustettu puoli alaspäin ja ladottiin uunivuokaan, sekä maustettiin päällipuoli samalla lailla. Sitten vaan 175-asteiseen uuniin 20 minuutiksi, ja jos on oikein paksu filee, niin 25 minuutiksi.

Leikataan vinottain viipaleiksi ja kehitetään lisukkeita, kuten tummaa pastaa, riisiä, perunaa, vihanneksia - tai yllä oleva vihannespaistos sekä kylmää dippikastiketta turkkilaisesta jugurtista.

Leppoisaa lomaa kaikille!

*********************************************************************************



lördag, juli 07, 2007

KREPPIRULLAT HELPOSTI JA NOPEASTI - kaikki näistä tykkäävät!

Nämä herkulliset krepit ovat maistuneet aina ihan kaikille. Jos joukossa on kasvissyöjiä, voi ne täyttää vaikkapa herkkusienillä, broccolilla, tai mitä nyt on helposti käsillä. Voidaan valmistaa etukäteen ja sitten lämmittää nopeasti kuumassa uunissa. Soveltuvat hyvin pakastettaviksi myös.


GRATINOIDUT JAUHELIHACREPIT (4 hengelle)

Ohukaistaikina:

5 dl maitoa
1 tl suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
voita tai vähän rapsiöljyä paistamiseen
(teflonpannu sopii hyvin näiden paistoon)

Täyte:
500 gr naudan- tai vasikanjauhelihaa
1 tl suolaa
jauhettua valkopippuria
50 gr purkki tomaattipyreetä (ei ketsuppia)
tai tomaattipyreetä tuubista
1 dl smetanaa tai creme fraichea (ei kovin vähärasvaista)
150 gr raastettua vahvaa juustoa

Suorakulmainen uuninkestävä vuoka, jonka vuoraat leivinpaperilla.

- Lisäkkeeksi tuoreita tomaatteja, venäläisiä suolakurkkuja ja mahdollisesti tuoretta amerikansalaattia revittynä pieniksi paloiksi.

Aloita tekemällä lettutaikina, jonka pitää seistä vähintään 30 minuuttia, jotta jauhot turpoavat.

Lämmitä vähän ruokaöljyä paistinpannulla ja murenna jauheliha pannulle. Paistele kypsäksi rikkoen suurimmat lihakokkareet, että jauhelihasta tulee muruista. Lisää suola, ripottele päälle varovasti valkopippuria ja sekoita. Anna jäähtyä. Lisää kylmiin muruihin sekä tomaattipyree että smetana tai creme fraiche ja sekoita hyvin. Jätä täyte odottamaan.

Paista ruokalautasen kokoisella (teflon)pannulla räiskäleitä, pinoa ne päällekkäin ja annan jäähtyä.

Laita pari ruokalusikallista täytettä riviksi räiskäleen keskelle ja rullaa se pitkäksi rullaksi. Lado rullat vuokaan vieri viereen ja ripottele juustoraaste tasaisesti rullien päälle.

Paista 225...250 asteessa noin 20 minuuttia (muista tarkkailla etteivät tummu liikaa!)

Korista tarjoiluvati vaikka viipaloidulla tomaatilla ja pitkiksi suikaleiksi leikatuilla suolakurkkuviipaleilla. Lisukkeena lehtisalaattia, jos enempi vihreää halutaan.

Jos haluat päästä helpolla tulevaisuudessa, tee tupla-annos ja pakasta loput. Lämmitä sitten mikrossa tai uunissa, mutta varo polttamasta.

Nauti perheen ja/tai ystävien kera!

***********************************************************************************

tisdag, juli 03, 2007

SADEPÄIVÄN LIHASOPPAKEKKERIT !



Kuvia voit klikata suuremmiksi


Tänään kummityttö selaili vanhaa koulukeittokirjaani 60-luvulta. Siellä oli sellaisia perinteisiä suomalaisia ruokia, joita hän muisti koulun ruokalistalta 90-luvulla. Mietimme että kaiken eksotiikan jälkeen voisi olla kivaa saada tavallista SUOMALAISTA LIHASOPPAA.
Annoksesta riittää hyvin 6 tai 8 hengelle, joten pikku perhe voisi tarjota sitä harvinaisena vierasruokanakin. Maistuisi varmaan kaikille koleana päivänä vastaleivotun leivän kera.

Jos UNKARILAINEN GULASSIKEITTO tuntuu hauskalta vaihtoehdolta, niin voit ripotella keittoon runsaasti paprikajauhetta ja keittää liemessä viipaloidun paprikankin (ilman siemeniä) sekä lisätä joukkoon pikku purkillisen tomaattipyreetä ja vähän sitruunamehua.

Mutta aloitetaan perinteisellä suomalaisella lihasopalla, kädestä pitäen teemme sen näin:


KARHUEMON LIHAKEITTO

Raaka-aineet:

- n. 600 gr hyvää vanhan naudan rintaa tai kylkeä, ja jos mahdollista,

pari naudanluuta (minulla oli yksi ydinluu, josta lähti paljon makua)

- pieni pala selleriä

- 2 porkkanaa

- pala lanttua

- 1 sipuli lohkottuna, ja/tai purjoa tai valkosipulia makusi mukaan

- mustapippureita kokonaisena noin 5 kpl

(alunperin käytettiin maustepippureita, mutta pidän mustasta enemmän)

- pari laakerinlehteä

- suolaa noin 1 rkl

- kuorittuja perunoita lohkottuina (laitetaan sekaan vasta lopuksi)

- mahdollisesti lihaliemikuutio

- persiljasilppua pinnalle, jos niin haluat (*

Huuhdo ensin liha ja luut kylmällä vedellä. Laita ne kattilaan ja päälle kylmää, suolatonta vettä niin paljon, että hyvin peittyvät. Anna lihan kiehua vedessä jonkin aikaa, aika paljon vaahtoa nousee veden pinnalle. Kuori vaahto reikäkauhalla tai sen puutteessa lusikalla huolellisesti pois. Liemestä pitää tulla ihan kirkaasta. Joudut kuorimaan vaahtoa useampaan kertaan.

Kun vaahtoa ei enää muodostu, lisää kattilaan suola, pippuri, laakerinlehdet, pieniksi pilkotut sellerinpalat, pienet lantunpalat ja porkkanaviipaleet (noin puolen sentin paksuina). Lisää vettä niin paljon, että kaikki peittyy hyvin, vettä saa olla aika reilusti, sitä haihtuukin.

Kun keitto taas kiehuu, säädä levy pienemmälle lämmölle niin, että kattila voi muhia hiljaa poristen pari tuntia kannen alla. Säädä levy niin, ettei keitto kiehu liian kovasti. Nosta välillä kantta ja katso, mikä on tilanne. Lisää vettä, jos se vähenee liikaa.

Parin tunnin kuluttua voit koetella lihaa haarukalla. Sen pitää kiehua niin pehmeäksi, että se helposti menee rikki, jos sitä haarukalla kaivelee. Kun näin on, nosta lihat ja luut pois keitosta lautaselle. Lisää liemeen juuresten sekaan aika pieniksi paloitellut perunat (katso yllä kuvasta, miten suuria perunanpalat ovat suunnilleen). Jos nyt tuntuu, että lientä on aika vähän, voit lisätä puoli litraa kuumaa vettä (vedenkeittimestä) ja yhden lihaliemikuution.

Perunoiden kiehuessa liemessä paloittele liha annospaloiksi lautasella ja lisää ne takaisin keittoon. Noin 15 minuutin kuluttua perunoiden pitäisi olla kypsiä. Koeta niitä haarukalla, ja anna perunoiden kypsyä kunnolla, niin että ne helposti halkeavat, kun kokeilet niitä haarukalla. Raaka peruna ei maistu hyvältä.

Kun keitto on kypsää, ripottele päälle saksilla hienonnettua persiljaa ja tuo keitto tarjolle. Ota esiin suuret syvät lautaset, keitto on niin hyvää, että sitä menee paljon yhdellä aterialla.

Tee keiton seuraksi vaikka juustovoileipä sekä juotavaa makusi mukaan.

*) Jos ostat persiljanipun tai ruukun, voit silputa kaiken persiljan saksilla pieneen muovirasiaan ja laittaa pakkaseen. Sieltä on sitten hyvä raaputtaa vähän silppua monenkin ruuan päälle eikä tarvitse joka kerran ostaa eurolla uutta persiljaa.

Terveisin Karhu-Emo!