lördag, november 15, 2008

VIISI LITRAA KAALIKEITTOA

Reilua suomalaista kaalisoppaa näkkileivän ja Kippari-juuston kera - maistuis varmaan sullekin!

Pariisilaistuneen Lapintytön innostamana tein pari päivää sitten kaalikeittoa periaatteella "otetaan mitä on". Reseptiä ei siis ole eikä tule, mutta kerron miten tein tämän mahtavan sopan.


Ainoa mikä kaalikeittoon on ihan välttämätön, on tietysti kaali. Silppusin pari kiloa kaalia kymmenen litran kattilaan, sitten paloittelin pari isoa punasipulia, 5 muhkeaa porkkanaa ja kolme reilunkokoista paprikaa. Käristin pannulla curryjauheen kera sokeripalan kokoiseksi silppuamani kinkun jäännökset, joita oli noin 400 gr. Päälle kaadoin pari litraa vettä, heitin sekaan 3 Knorrin lihaliemikuutiota ja jauhoin reippaasti mustapippuria myllystä.

Kun keitto alkoi porista, pienensin lämpöä ja annoin ihanuuden porista pikku hiljaa noin kolme tuntia. Kuten Lapintyttö oli maininnut, valmistelut eivät paljon aikaa vie ja keitto kiehuu itsekseen. Vettä voi välillä lisätä, jos sitä tuntuu liikaa haihtuvan.

Kolmen tunnin kuluttua kauhoin lautaselle ihanasti tuoksuvaa keittoa ja tein kaksi näkkileipävoileipää, ja niiden päälle pari siivua Kipparijuustoa. Sitä olin juuri saanut suomalaiselta kampaajaltani Camillalta, joka oli tehnyt pikavisiitin Suomeen Trollhättanin kampaamostaan ja muistanut hyvää asiakastaan. Kipparijuusto on hauska tuttavuus; savustettua sulatejuustoa pyöreinä viipaleina, tosi hyvää! Camilla saa kiitokseksi litran kaalisoppaa ensi kerralla kun minun on taas aika kaunistua.

Seuraavan päivänä kauhoin sopan neljään purnukkaan ja pakastin ne tulevien viikkojen iloksi. Enpä kuitenkaan malttanut antaa niiden kauan olla jäässä, tänään jo sulatin yhden purkillisen ja nautin, sekä keitosta että päivästä jolloin ei tarvinnutkaan lounasta kokata.

Inga kommentarer: