onsdag, september 24, 2008

NOSTALGIAA - ISOÄIDIN HERKKURUOKIA KOKO VIIKOKSI!


Jäätelöannos ilahduttaa aina - höystä vaikka suklaakastikkeella ja aurinkovarjolla!


Panosta perinneruokiin - tee edullisia 60-luvun kotiruokia koko viikoksi!
Tässäpä vähän vanhoja kunnon kotiruokareseptejä Viherlaakson yhteiskoulussa käyttämästäni "Kotitalouden oppikirjasta" vuodelta 1960. Kirjan lopussa on muutaman sivun reseptiosa, itse asiassa on suuri määrä kunnon ruokia helpossa muodossa. Sivut irtoilevat, sillä kirja on aktiivikäytössä aina, kun leipä on loppu ja pitää aamulla äkkiä tehdä leivinjauholla nostatettuja teeleipiä, tai sitten riisipuuroa, vispipuuroa tai makaronilaatikkoa, johon pitää tietää munamaidon koostumus. Elämäni paras keittokirja on todella maksanut itsensä!

Pari ateriaa päivässä pitää kropan ja sielun kunnossa ja loput voi pakastaa tuleviksi viikoiksi, koska annokset ovat noin 4 hengelle.


Kuvia ei ole ja selitykset ovat yksinkertaisia, mutta jokainen osaa näitä valmistaa - eikä tule kalliiksikaan, kun kaikki tuontihörhötykset puuttuvat, eihän silloin Suomessa mangoja ja avocadoja tunnettu. :-) Ja mausteina oli suola, maustepippuri, valkopippuri, sipuli ja sokeri, joskus jopa kanelikin, omenapaistoksissa ainakin. Vaniljasokeriakin taisi olla jo silloin.

Kokeile ja kerro, mitä tykkäät! Vieläkö nämä puolustavat paikkaansa?


MAKARONILAATIKKO

150 gr makaroneja
1 l vettä 1 rkl suolaa 2 rkl juustoraastetta 3 dl maitoa 1 muna 2 tl sokeria 1 tl suolaa 1/4 tl valkopippuria Pinnalle korppujauhoja ja voinokareita - Itse laitan sekaan vielä noin 300 gr paistijauhelijaa, joka on kevyesti ruskistettu pannulla, mutta alkuperäinen ohje on ilman lihaa.

Makaronit katkotaan ja pannaan kypsymään kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen ja keitetään laatikossa olevan ohjeen mukainen aika, ja vesi kaadetaan pois. Makaronit, mahdollinen jauheliha ja juustoraaste laitetaan kerroksittain uunivuokaan ja päälle kaadetaan munamaito sekä ripotellaan korppujauhot (tai juustoraastetta ellei ole korppujauhoja). Paistetaan 225C uunissa kauniin väriseksi.

Tähteeksi jäänyt kylmä makaroonilaatikko voidaan paistaa viipaleina voissa rautapannulla. Porkkanaraaste sopii hyvin lisukkeeksi, ja se on mehevämpää, jos sen pakastaa yön yli.
***

KAALILAATIKKO

Tehdään kuten makaronilaatikko, mutta keitetään siihen riisiä makaronin sijasta, silputaan valkokaalinpuolikas ja paisteaan kevyesti pannulla sekä ruskistettua jauhelihaa. Sitten vaan uunivuokaan ja maitoseosta niin että pysyy mehevänä, ja uuniin paistumaan.
Tarjotaan keitettyjen perunoiden ja puolukkasurvoksen kera

***

TILLI- TAI PIPARJUURILIHA

(kannattaa tuplata määrät ja pakastaa puolet seuraavaan kertaan)


600 gr naudan etuselkää tai kylkeä (siis soppalihaa)
8 dl vettä 1/2 rkl suolaa 1 sipuli 4 maustepippuria 1 porkkana Kastike: 1 rkl voita 2 rkl vehnäjauhoja 4 dl lihan keitinlientä hyppysellinen sokeria tilliä tai piparjuurta vähän etikkaa

Liha, josta luut on rikottu, pannaan kypsymään maustettuun veteen ja porkkana lisätään kokonaisena. Liha saa kiehua hiljaisella tulella tunnin tai pari, eli kypsäksi, jonka jälkeen se leikataan annospaloiksi. Porkkana leikataan vinosti viipaleiksi ja käytetään vadin koristeeksi.

Kastike valmistetaan sulattamalla ensin rasva ruskistamatta, lisätään jauhot ja kiehuva vesi, keitetään noin 10 minuuttia hiljaisella tulella. Jos tulee kokkareita jauhoista, sauvasekoittimella ne hävitetään. Maustetaan joko pienellä tilkalla etikkaa ja tillisilpulla, tai sitten vain piparjuurella.

Lisäksi keitettyjä perunoita ja vaikka vihreitä herneitä, pakastetut jotka vain sulatetaan, ovat hyviä.
***

PORSAANKYLJYKSET

1 kyljys, jossa on luu, henkeä kohti sitruunan mehua 1 dl korppujauhoja 1/2 rkl suolaa 1/2 tl valkopippuria 2 rkl voita kiehuvaa vettä 1/2...1 dl kermaa

Kyljykset voidellaan sitruunamehulla ja niille seulotaan korppujauhoja, joihin suola ja valkopippuri on sekoitettu. Kyljykset paistetaan aika miedolla lämmöllä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
Kiehuvaa vettä lisätään pannuun ja kyljykset saavat kypsyä hiljaa poreillen. Paistoliemen maku tarkistetaan ja kerma lisätään.

Lisäksi riisiä, pastaa tai perunoita.

***
LIHAPYÖRYKÄT TAI LIHAMUREKE

400 gr jauhelihaa
2 tl suolaa 1/2 rkl voita 1 sipuli 1/2 dl korppujauhoja 1/2 dl kermaa 1 dl vettä 1 muna Paistamiseen voita tai öljyä

Kastike 1,5 rkl voita tai öljyä 2,5 rkl vehnäjauhoja kiehuvaa vettä suolaa tai lihaliemikuutio tai mieluiten fondia 1/2 dl kermaa

Korppujauhot turvotetaan kerma-vesiseoksessa ja sipulisilppu haudutetaan rasvassa pehmeäksi.
Kaikki aineet sekoitetaan ja kastetuin käsin muotoillaan pyörykät, jotka paistetaan kauniin ruskeiksi.

Kastike tehdään tavalliseen tapaan.

Toiset laittavat lihapullat kastikkeeseen, minä tarjoan ne kuivina ja kastikkeen erikseen.


***

LIHAMUREKE pakastevihanneksilla täytettynä

tehdään samasta taikinasta ja siitä voi taputella leivinpaperille suorakaiteen,
jonka keskelle laitetaan rivi sulatettuja pakastevihanneksia (herne, papu, porkkana, kukkakaalipaloja), ja sitten taikina käännetään vihannesten yli, niin että ne jäävät kokonaan sen sisään.

Paistetaan uunissa noin puoli tuntia (luultavasti 225 asteessa) ja keitetään lisäksi perunoita.


****

PAISTETUT SILAKAT tai SILAKKAPIHVIT

1/2 kg silakkafileitä tai kilo silakoita
1,5 tl suolaa + vähän valkopippuria sekoitettuna 2 rkl ruisjauhoja (silakkapihveihin tillisilppua) Paistamiseen voita

Kokonaiset silakat perataan mutta selkäruotoa ei poisteta, vain pää ja sisukset.
Jauhotetaan ja paistetaan pannulla voissa kypsiksi.

Jos käytetän silakkafileitä, ne laitetaan nahkäpuoli alaspäin laudalle, ripotellaan vähän suolaa ja valkopippuria sekä tillisilppua lihapuolelle ja sitten kaksi filettä vastakkain, sekä pyöritellään ne maustetuissa ruisjauhoissa ja paistetaan voissa kauniin rapeiksi. Lisukkeena perunamuusia ja mahdollisesti puolukkasurvosta tai etikkapunajuuriviipaleita.

***

PERUNASOSE ELI MUUSSI


1 kg perunoita vettä, suolaa 2,5 dl maitoa 1 tl sokeria ja lopuksi myös suolan tarkistus, ehkä pitää vähän lisäta 1 rkl voita Perunat kuoritaan, keitetään kypsiksi ja keitinvesi otetaan talteen. Muusataan perunat ja lisätään kiehuva maito vähitellen, ja lisäksi keitinvettä tarvittaessa. Vispataan kuohkeaksi ja lisätään myös voi. lopuksi vispaten.

****

MADEMUHENNOS (tai lohi)

1 kg made tai kirjolohta
3 dl vettä 2 tl suolaa 4 valkopippuria 3 rkl vehnäjauhoja 1 dl kermaa sitruunan mehua tai etikkaa tai valkoviiniä

Made perataan ja nyljetään (kauppiashan sen tekee). Kalapalat, pää ja maksa pannaan kypsymään kiehuvaan, maustettuun veteen, Kun ovat puolikypsät, lisätään vehnäjauhot kermaan sekoitettuina.
Muhennos saa kiehua vielä noin 10 minuuttia.

Kastike maustetaan sitruunalla, valkoviinillä tai etikalla.


***

LIHAKEITTO

1 1/4 litra vettä 1/2...1 rkl suolaa 4 maustepippuria 1/2 sipulia 300 gr luista naudanlihaa pala lanttua 1 porkkana 4 isoa perunaa persiljasilppua Vesi, mausteet sekä sipuli ja liha keitetään kunnes liha on puolikypsää. Lisätään lanttu- ja porkkanakuutiot. Keitetään nekin puolikypsiksi ja noin 20 minuuttia ennen tarjoilua lisätään perunalohkot, jotka keitetään kypsäksi.

Lisää makua liemeen saa lihaliemikuutiolla. Valmiiseen keittoon ripotellaan persiljasilppua.

Nautitaan ruis- tai näkkileivän, voin ja piimän kera.

***

VISPIPUURO

1 l vettä
2 dl puolukkasurvosta 1,5 dl mannaryynejä 1,5 dl sokeria 1/4 tl suolaa

Vesi ja puolukkasurvos keitetään, kunnes marjat ovat vaalenneet, ja ne siivilöidään pois.
Kiehuvaan liemeen lisätään mannasuurimot ja puuroa keitetään sekoittaen, kunnes se alkaa saota.

Laitetaan kattila tiskialtaaseen kylmään veteen ja vispataan sähkövatkaimella puuro vaahdoksi sen samalla jäähtyessä.


***


RIISIPUURO / SUKLAAPUURO

1/4 l vettä
3/4 l maitoa 1,5 dl puuroriisiä 1 tl suolaa (suklaapuuroon lisäksi 2 rkl kaakaojauhetta ja 2 rkl suolaa sekä vähän jäähtyneeseen 1 tl vaniljasokeria)

Kiehuvaan vesi-maitoseokseen lisätään riisit, keitetään sekoittaen noin 5 minuuttia ja haudutetaan kypsäksi noin tunnin verran miedolla lämmöllä, mieluiten puurokattilassa jossa on alimmaisena vesiosa ja sen päällä puurokattila. Tutkaillaan välillä, ettei puuro kuivu ja lisätään vähän vetta tai maitoa jos sakenee liikaa.


****
TEELEIVÄT

4 dl vehnäjauhoja tai puolet kokojyväjauhoja
2 tl leivinjauhetta 1 tl sokeria 1/2 tl suolaa 50 gr voita tai 0,5 dl öljyä 1,5 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet ja lisää ne maito-öljysekoitukseen ja sekoita nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa!

Taputtele leivinpaperille 4 litteää kakkua ja paina niihin veitsellä ristikkäin viivat, josta ne voi taittaa valmiina paloiksi.

Paista heti 250C uunissa noin 10 minuuttia (katso että ovat hyvän värisiä mutta eivät kuivu).
Syödään heti aamiaisella voin tai marmeladin tai hunajan kera.

Kuivuvat nopeasti, joten jos yli jää jotain, kannattaa heti pakastaa loput muovipussissa.


***

Inga kommentarer: